VALKOSTEN SUKUVIISU

Vanhoista aineksista mukaellen koonnut"Albus".

Sävel: Oottako työ sitä pukkia nähnyt.

Ootte kai ystävät iloisia, että
koossa on suku nyt Valkosten.
Onhan se veri toki sakeampi vettä,
se se toi joukkomme yhtehen.
Sinut pani tänne se reissaamaan,
minut tätä viisua veisaamaan.mene,
tule, herkiä, huh-hah-hei!
Ei turhaan 00 tultuna yhteen ei.

Eihän me turhia kerskata juuri,
totta sen muutenkin sanoa saa:
Valkosten suku se on komea ja suuri,
tietäähän sen koko Suomen maa.
Tässäkin miehiä, vaimoja,
ja kaikki on yksiä kaimoja.
Mene, tule herkiä, huh-hah-hei!
Ei nimeänsä hävetä tarvitse, ei.

Toki on joukossa tässä, sen arvaan,
monta jo patsasta, 'pylvästä.
Huonommin pyörisi maailma varmaan
ilman tätä joukkoa ylvästä.
Voi, serkut se maailman mullistais,
jos oma tässä kaupunki laitettais.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Ei aatos se hullumpi yhtään, ei.

Valkosen sukupa sen rakentais ja rustais
ja Valkonen tietysti piirustais.
Valkaisipa sen sitten tai mustais,
vierasta siihen ei tarvittais.
Valkosen suvusta ois muurarit,
timpermannit ja maalarit.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Ei apua me muualta, tarvita ei.

On sitä meissä näät miestä jos miksi,
ja onhan sitä toki naistakin.
Valkoset luotu on johtajiksi _
_ hyh-hyh - tämä tais jo haistakin.
Mutta jos mies mihin tarvittais,
Valkosen suvusta sen aina sais.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Ei liikoja siinä me lasketa, ei.

Ympäri kaupungin mailla ja soilla
Valkoset viljoja kasvattais.
Valkosen lehmien maidolla,
voilla kauloja siellä me rasvattais.
Koulussa Valkonen tietysti
Valkosen mukuloita piiskaisi.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Ei meillä ois puutetta mistään, ei.

Kirkossa tietysti sunnuntaina
Valkos-pappi se pauhaisi.
Lukkari Valkonen lukusilla aina
Valkosen juippeja jauhaisi.
Suntio myöskin se Valkonen ois
ja Valkonen soittaisi kirkkoon ja pois,
ja miksikä - mene, tule, huh-hah-hei
myös Valkonen hautoja kaivaisi ei.

Viulua Valkosten juhlissa siellä
pelimanni Valkonen vinguttais.
engänpohjat jos hajoaisi tiellä,
ne suutari Valkonen korjata sais.
Ja Valkosten ämmät jos riiteleis
ja raastuvan tuolille toisensa veis mene,
tule, herkiä, huh-hah-hei
ei tuomari Valkosta puijata, ei.

Valkoset määräisi kuosin ja kaavan,
Valkonen ostais ja Valkonen möis.
Tohtori Valkonen hoitaisi haavan,
Valkonen toista jos Valkosta löis.
Viinaa jos Valkonen liiaksi jois,
Valkonen Valkosen putkahan tois.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Ei turhia tässä me haasteta, ei.

Vanhat poijat jos eukon ne ottaa,
vanhat piiat jos Vihtorin nais,
asiasta oikein jos tehtäisi totta
ja sukua me voimalla jatkettais,
sitte kun vaaleihin rynnättäis,
Töölön linna se meille jäis.
Mene, tiedä, herkiä, huh-hah-hei,
myös ministerisalkun ne Valkoset vei.

Ymmärrättehän, ystävät, jotta
Valkosten valtio tällainen
unta jos oisikin, on toki totta:
vahva on sukupuu Valkosten.
Juuret on satojen vuosien taa,
povessansa tuntevi Suomen maa.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Tää suku ei helpolla väisty, sitten

Tuukkalan maita jo vuossadat sitten
Valkosen vaarit ne asteli.
Kumpuja Valkosten vainajitten
vaimot ne kyynelin kasteli.
Polvi vain polvelta noussut on uus,
valoisa on vieläkin vastaisuus.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Tää Valkosen suku ei lannistu, ei.

Sen toki nähdä saa salissakin tässä:
isiemme muisto se velvoittaa.
Valkosten suku on viel'elämässä,
taattojen tietä se taivaltaa.
Rauhassa, isät, vain nukkukaa
Työllenne teemme me kunniaa.
Mene, tule, herkiä, huh-hah-hei!
Ei unhoon jää nimi taattojen, ei.

Sanat: pastori Aarnet Valkonen,
Ristiina Ensiesitys Mikkelissä 22.8.1948